26. touko, 2019

 

Virittäydyimme valmentajakoulutuksessa nepsy-oireyhtymien tarkasteluun katsomalla elokuvan Ben X. Elokuva kertoo autistisesta nuoresta, joka ei saa ymmärrystä ympäristöstään ja tulee kiusatuksi koulussa. Benin selviytymistä tukee pelimaailma ja hänen oma maailmansa, jossa hän kokee olevansa vahva ja kykenevä. Ben päätyy äärimmäiseen ratkaisuun muuttaakseen kestämättömän tilanteen.

Keskustelu elokuvasta kävi vilkkaana. Kohtaus Benin itsemurhasta herätti paljon tunteita ja keskustelua siitä, miten rankkaa eläminen voi olla neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaaville ihmisille. Nuorten keskuudessa puhutaan paljon itsemurhista ja usein puheet koetaan huomion hakemisena. Onko vastaus huomion hakemiseen se, että huomiota ei anneta? Mielestäni ei. Kaikella toiminnalla on positiivinen tarkoitus. Jos ei ympäristölle, niin toimijalle itselleen. Entäpä jos nuori ei ole tullut kuulluksi kevyemmin keinoin? Entäpä jos on ollut tarpeen ottaa käyttöön äärimmäisenä keinona puhe oman elämän päättämisestä?

Jos näemme tai kuulemme ihmisen huutavan apua heikkoihin jäihin pudottuaan, miten reagoimme? Ajattelemmeko hänen hakevan huomiota? Ajattelemmeko hänen kyllä keksivän keinot päästä pois avannosta? Ajattelemmeko, että kyllä tilanne menee ohi itsekseen?

Niin kauan, kuin ihminen puhuu itsemurhasta, on mahdollista auttaa. Emme voi koskaan tietää, millaisessa todellisuudessa toinen ihminen elää. Voi olla, että ulospäin näyttää ympärillä olevan ihmisiä, tukea on tarjolla, asiat ovat järjestettävissä. Kuitenkin ihmisen oma kokemus voi olla aivan päinvastainen ja siihen havahdutaan vasta, kun ihminen on päätynyt äärimmäiseen ratkaisuun ja päättänyt elämänsä. Itsemurhia tehdään Suomessa vuosittain lähes 1000 ja jokaista itsemurhaa kohden traumatisoituu 8-10 ihmistä itsemurhan tehneen ympärillä.

Ben X elokuvassa puhutti myös se, että erilaisuus on usein ympäristön ongelma. Miten voisimme omalta osaltamme lisätä ymmärrystä, suvaitsevaisuutta ja korvia kuulla toisen ihmisen hätähuuto?

6. tammi, 2019

Asenteet ovat mielenkiintoinen osa sosiaalista vuorovaikutusta ja käyttäytymistä. Vaikuttamista tapahtuu kaikessa vuorovaikutuksessa ja vaikuttamisen taustalla ovat asenteet ja uskomukset sekä ihmisestä itsestään, että vastapuolesta. Vaikuttamista ei voi välttää. Kiinnostavia näkökulmia asenteisiin ja vaikuttamiseen ihmisten välillä esittää Vivien Burr (2004). Burrin mukaan ihmisen käyttäytyminen on vahvasti tilannesidonnainen. Tutkimustulokset asenteiden ja käyttäytymisen yhteyksistä ovat ristiriitaisia. On oletettu, että asenteet ja käyttäytyminen liittyvät toisiinsa. (Burr 2004.)

Pyrkimys kognitiiviseen johdonmukaisuuteen ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen osalta voi johtaa asenteen muuttamiseen tarkoituksenmukaiseen suuntaan tasapainon saavuttamiseksi. Käyttäytyminen vois siis yhtä lailla tuottaa asenteen. Ihmisen käyttäytyminen vaihtelee eri tilanteissa ja se ei ole selitettävissä ainoastaan persoonallisuuden piirteillä tai asenteilla. Tutkimusten mukaan sosiaaliset normit ohjaavat yksilöitä toimimaan eri tavoin eri konteksteissa. Huomioni kiinnittyy jatkuvaan vuoropuheluun ympäristön kanssa. Kokemusten karttumiseen ja tiedon lisääntymiseen, sen analysointiin ja vertaamiseen aiempaan sekä muiden ihmisten tietoon, kokemukseen ja asenteisiin.Työssäni valmentajana ympäristön mukaan ottaminen on oleellinen osa prosessia, jolla pyritään tukemaan neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavia henkilöitä. Ympäristön asenteilla on suuri merkitys tässä työskentelytavassa.

Helkama ym. (2015) mukaan asenteilla tarkoitetaan valmiutta ja kokonaisvaltaista suhtautumista johonkin kohteeseen ja merkityksellisiksi kokemiemme sosiaalisen maailman asioiden arvottamista. Asenne voidaan määritellä henkilöön, kohteeseen tai kysymykseen kohdistuvana tunteena ja sille on ominaista pysyvyys. Billingin (1991) mukaan kaikilla on asenteita. Asenteissa on sekä jotakin henkilökohtaista, joka on osa persoonallisuutta, mutta ne ovat myös osa laajempaa kokonaisuutta. Asenteet kuvaavat henkilökohtaisia uskomuksia, mutta ne liittävät myös yksilön osaksi yhteisöä ja sen asenteita. Asenteet tulevat kuuluviin yksilön sisäisessä puheessa ja sisäinen puhe muokkaa niitä. Sisäinen puhe nähdään ajatteluna, hiljaisena keskusteluna. (Billing 1991.)

Emootioiden syntymisen yhteyteen liitetty arviointiteoria ja sisäinen puhe yhdistyvät pohdinnassani asenteiden muodostumisessa. Ajattelen sisäisen puheen ohjaavan ihmisen käyttäytymistä.  Arviointiteorian mukaan henkilön tekemät arvioinnit, tulkinnat, reaktiot sekä tulkitsijan antamat merkitykset eivät tapahdu irrallaan ympäristöstä, ilman ympäristön vaikutusta. Ajattelen asenteiden muodostumisessa tapahtuvan samankaltaisen ilmiön. On mielenkiintoista tarkastella sanan `argue` käännöksiä Billingin ajatusten valossa. `Argue` on käännetty mm. kiistellä, väitellä, inttää, kinastella, osoittaa, pohtia, vakuutella, todistaa, esittää syitä, saada uskomaan, olla todisteena. Suomennokset sisältävät paljon vaikuttamista asenteisiin ja mielipiteisiin. 

Asenteet opitaan sosiaalisen maailman vuorovaikutustilanteissa. Niiden muodostumiseen vaikuttaa kohteen tuttuus. Kun kohden on jo tuttu, se koetaan miellyttäväksi. Asioihin tottuminen lisää myönteistä asennetta niitä kohtaan. Ihminen pyrkii ylläpitämään tasapainoa asenteitaan muuttamalla. Käytännössä tämä tapahtuu erilaisten selitysten antamisena tai oman toiminnan ja asenteen muuttamisena päinvastaiseksi aiempaan verrattuna. Osittain asenteisiin vaikutetaan tietoisesti, mutta paljon vaikutusta tapahtuu myös ilman tarkoituksellisuutta. Olemme vaikuttamassa ja vaikuttumassa aina, kun olemme vuorovaikutuksessa. Ajattelen, että tieto, kaikki kokemukset ja ajattelumme ovat osa asenteiden muokkautumista. Asenne ratkaisee, on sanonta, joka kuvaa asenteiden vaikutusta ihmisen toimintaan merkittävällä tavalla.

Yksilöä muovaavat toisten hänestä tekemät havainnot. Yksilöt omaksuvat toisten heihin liittämiä piirteitä osaksi identiteettiä. Todellisiksi määritellyt tilanteet tai käsitykset tuottavat todellisia seurauksia.  Näin ollen ne muuttuvat itsensä toteuttaviksi ennusteiksi. Itsensä toteuttavia ennusteita ovat esimerkiksi toisten odotukset yksilön toiminnasta, menestymisestä tai mahdollisuuksista. (Burr 2004) Olen ollut huomaavinani, että neuropsykiatrisia ominaispiirteitä omaavia henkilöitä pyritään tukemaan muutokseen, joka vastaa ympäristön normaaliuden käsitettä. Entä jos neuropsykiatrisia ominaispiirteitä hyödynnettäisiin tavalla, joka on yksilölle sopiva. Ajattelen, että erilaiset toimintatavat tulisi hyväksyä ja suunnata katse erilaisiin tapoihin päästä tavoitteeseen. Ymmärrys neuropsykiatrisista oireyhtymistä on lisääntynyt parin viime vuosikymmenen aikana ja samalla myös keinot tukea erityispiirteitä omaavia henkilöitä. Vielä tarvitaan lisää asennemuutosta, jotta nähtäisiin erityispiirteitä omaavien henkilöiden potentiaali. Alisuoriutuminen on käsite, josta puhutaan koulumaailmassa ja neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavien henkilöiden kohdalla usein. Mietin, miten tarpeellista on käyttää kaikki kapasiteettinsa elämässä etenemiseen. Riittääkö vähempi, jos ihminen kokee elämän olevan hyvää vähemmälläkin?

Merkittävää onkin tunnistaa, millaisia odotuksia ja oletuksia ilmaisemme muista ihmisistä. Leimaamisen teorian mukaan sosiaalinen ryhmä alkaa pitää tietynlaista käyttäytymistä tai piirteitä poikkeavina ja hyväksyy tai torjuu tämän leiman saaneet yksilöt. Sosiaalisten ryhmien ajatellaan luovan poikkeavuutta tekemällä sääntöjä, joiden rikkominen nähdään poikkeavuutena. Näitä sääntöjä sovelletaan tiettyihin yksilöihin ja leimataan heidän sosiaaliseen ryhmään kuulumattomiksi. Leimaamiseen liittyy myös valtaa, jolloin joillakin ihmisillä tai ryhmillä on valtaa pakottaa muut sopeutumaan heidän luomiinsa sääntöihin. Leimat voivat tulla osaksi yksilön identiteettiä. (Burr 2004.)

Puheaktiteoria kiinnittää huomion siihen, että päivittäinen kielenkäyttö saa aikaan seuraamuksia ja tekoja. Diskursiivisen psykologian mukaan ihmiset rakentavat kertomuksia itsestään ja tapahtumista muotoillen niitä tiettyä tarkoitusta varten. Keskustelun konteksti määrittää suurelta osin sitä, mitä sanotaan ja miten sanotaan. Paitsi, että kieli nähdään keinona ilmaista itseä, tunteita ja ajatuksia, sitä voidaan tarkastella sosiaalisina tekoina. Tällöin kieli ei ole vain sisäisen tilan ilmaus vaan sitä määrittää sosiaalinen konteksti esimerkiksi tunneilmaisun suhteen. (Burr 2004.)

Valitsemamme sanat luovat todellisuutta. Eräs asiakkaani esitti kysymyksen, kuka on päättänyt, että Asperger- oireyhtymän omaavat henkilöt ovat erilaisia ja ikään kuin vääränlaisia. Kysymys on minusta ajankohtainen ja varsin tarpeellinen. Mietin sanoja, joita käytämme yleisesti neuropsykiatrisiin erityispiirteisiin liittyen. Puhutaan neurokirjon häiriöstä, neuropsykiatrisista oireyhtymistä, neuropsykiatrisista häiriöistä. Toki on tarpeen luoda lääketieteellinen vaihteluväli niin sanotusta normaaliudesta, mutta miten vaikuttaisi asenteisiin, jos sana häiriö jätettäisiin pois ja ihmisen neurobiologiaa ja – kemiaa kuvattaisiin esimerkiksi neurokirjona? On arveltu, että monet nerot, jotka ovat vieneet kehitystä eteenpäin ovat mahdollisesti olleet autismin kirjon henkilöitä esimerkiksi Einstein. Myös tietokoneiden arvellaan olevan autistien keksintöä. ADHD piirteitä omaavat henkilöt ovat varsin työteliäitä ja aikaansaavia. Heidän impulsiivisuutensa luo myös innovatiivisia ratkaisuja.

 On monia neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavia ihmisiä, joiden ongelmat muodostuvat ympäristön kielteisistä asenteista ja vaatimuksista. Neuropsykiatrisia ominaispiirteitä omaavilla henkilöillä tarkoitan henkilöitä, joilla on diagnosoitu jokin neuropsykiatrinen oireyhtymä tai joilla on piirteitä jostakin oireyhtymästä. Oireyhtymiä voivat olla ADHD, autismin kirjon häiriö, Tourette, kielellinen erityisvaikeus tai sensorisen integraation häiriö. Oireyhtymien yleisimpiä ilmenemismuotoja ovat moninaiset sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteet, tarkkaavaisuuden pulmat ja tiedon käsittelyn erilaisuus. Neuropsykiatriset oireyhtymät ovat suurelta osin perinnöllisiä, aivotoiminnan häiriöistä johtuvia. Oireisto on verrattain pysyvä läpi elämän.

Oman asenteen ristiriitaisuus verrattuna ympäristön asenteisiin tuottaa kokemukseni mukaan stressiä. Asenteiden taustalla olevat uskomukset ovat voimakkaita vaikuttajia. Uskomukset ohjaavat asennetta ja vaikuttavat siihen, ettei asenne muutu nopeasti. Äskettäin lukemani artikkelin mukaan asenteen muuttamiseen tarvitaan jopa 30 000 toistoa, ajatuksen muutosta. Uskomuksiin vaikuttaa ymmärrykseni mukaan myös tieto ja omat kokemukset. Asenteen muuttuminen tapahtuu pikkuhiljaa niin, että tieto, kokemus ja uudelleenmäärittely vaikuttavat yhdessä asenteen muovautumiseen. Uskon asenteen ratkaisevan, millaisiin lopputuloksiin pääsemme pyrkimyksissämme ja vaikuttavan myös vahvasti ympärillämme oleviin ihmisiin ja heidän pyrkimyksiinsä. 

25. maalis, 2018

 

Olipa kerran pieni poika, jolla oli jonkin verran haasteita arjen sujumisessa erilaisissa ympäristöissä. Pojan lempinimi oli Manu. Vanhempien ja muiden Manun ympäristöissä toimivien aikuisten kesken keskustelimme, miten saisimme Manun arjen paremmaksi. Sellaiseksi, että aikuiset osaisivat auttaa Manua tarkoituksenmukaisella tavalla erilaisissa tilanteissa. Moniin tilanteisiin oli löydetty toimivia keinoja, mutta kaikki Manun kanssa toimivat aikuiset eivät näitä keinoja tienneet.

Päätimme laatia yhdessä Manun, vanhempien ja muutaman muun aikuisen kanssa yhteenvedon toimivista keinoista tukea Manua. Manun vahemmat keksivät tälle hauskasti nimen Manuaali. Manuaali tarkoittaa opaskirjaa tai käsikirjaa.

Manuaaliin kirjataan

1.     Lapsen tai nuoren vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet

2.     Haasteet ja niihin löydetyt toimivat keinot

3.     Toimivat palkkiot ja porkkanat

4.     Mitä muuta vielä halutaan lapsesta tai nuoresta kertoa

Manuaalin tarkoituksena on helpottaa lapsen ja nuoren arkea, mutta myös auttaa lapsen ja nuoren ympäristössä toimivia aikuisia tukemaan mahdollisimman mukavaa ja itsenäistä toimintaa. Manuaali toimii myös tukena siirtymävaiheissa ryhmästä toiseen, eskariin mentäessä tai aloitettaessa ekaluokkaa ja myöhemmin yläkouluun siirryttäessä. Manuaalia on syytä tarkistaa säännöllisesti. Tärkeää on, että manuaalin laadinnassa kuullaan ensisijaisesti lasta tai nuorta itseään sekä hänen vanhempiaan.

 

Anne Repo

kouluttaja, neuropsykiatrinen valmentaja, Muksuoppiohjaaja

 

 

 

 

9. helmi, 2018

Toiminnanohjauksen häiriö on kiinnostava, koska työssäni neuropsykiatrisena valmentajana työskentelen asiakkaiden kanssa lähes poikkeuksetta toiminnanohjauksen haasteiden parissa. Mietin asiaa työni kannalta: miten voin tukea paremmin toiminnanohjauksen häiriöistä kärsiviä ihmisiä? Olen huomannut, että toiminnanohjauksen häiriö vaikuttaa paitsi arjessa suoriutumiseen, myös itsetuntoon ja käsitykseen itsestä. Minusta oli kiinnostavaa lähteä tutkimaan tarkemmin, mistä kaikesta toiminnanohjaus koostuu ja mitä on asiakkaideni arjessa näkyvien haasteiden takana.

Toiminnanohjaus kiinnosti myös siksi, että olen seurannut ystäväni haasteita aivovaurion jälkeen. Olemme keskustelleet paljon juuri toiminnanohjauksen pulmista, joita hänellä on. Olen saanut seurata hänen toipumistaan ja nähdä, mihin kaikkeen pystyy vaikuttamaan ja mitkä seikat toiminnanohjauksen haasteissa säilyvät melko muuttumattomina.

Toiminnanohjauksen häiriöt näyttäytyvät epätarkoituksenmukaisena käyttäytymisenä ja toimintana sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteina (Jehkonen, Saunamäki, Paavola, Vilkki, 2015). Kokemukseni mukaan toiminnanohjauksen häiriö näkyy mm. toiminnan aloittamisen vaikeutena, motivaation säilyttämisen haasteena tehtävän loppuun saattamiseksi tai lopettamisen vaikeutena. Myös toiminnan suunnitteleminen ja toteuttaminen tarkoituksenmukaisesti, valintojen tekeminen ja priorisointi näyttäytyvät toiminnassa puutteellisina.

Tavoitteiden asettaminen ja niihin pyrkiminen on haasteellista. Toiminta voi olla joustamatonta ja henkilö voi juuttua tekemisiin, ajatuksiin, tunteisiin tai esineisiin, jolloin toiminta ei etene tavoitteen suuntaan. Oman toiminnan arviointi on vaikeaa henkilöille, joilla on toiminnanohjauksen haasteita. Myös tarkkaavaisuus ja vireystila ovat asioita, joita toiminnanohjauksen häiriöstä kärsivän on vaikea tai jopa mahdotonta säädellä.

Tietoista tavoitteiden muodostamista ja optimointia voidaan pitää toiminnanohjauksen keskeisimpänä prosessina (Jehkonen, Saunamäki, Paavola, Vilkki, 2015).  Toiminnanohjauksessa arvioidaan ja ennakoidaan tarkoituksenmukaisesti tavoitteiden saavuttamiseen tarvittavat taidot, kyvyt ja voimavarat. Välitavoitteiden ja niiden saavuttamisen askeleet on toteutettava sopivassa ja tarkoituksenmukaisessa järjestyksessä. On tarpeen löytää välitavoitteet, jotka johdattavat varsinaiseen tavoitteeseen. Vaihtoehtoja voi olla monia, joten on tarpeen löytää varmimpia reittejä tavoitteeseen. Suunnitelma hahmotellaan ennen toiminnan aloittamista. Tavoitteiden muodostuminen ja tiedostaminen ovat monimutkainen tapahtumasarja, johon liittyy tunteet ja motiivit (Jehkonen, Saunamäki, Paavola, Vilkki, 2015).

Toiminnanohjauksen häiriöitä aiheuttavat etuotsalohkon vauriot sekä hajanaiset aivovauriot ja -sairaudet. Etuotsalohkon kolmen säätelypiirin vaurioista seuraa erityyppisiä toiminnanohjauksen häiriöitä. Toiminnanohjauksen tärkeimpänä tehtävänä on muokata ja saavuttaa tietoisia tavoitteita. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää välitavoitteiden ja ennakoitujen toimintatilanteiden ja resurssien tiedostamista ja etenemistä tarkoituksenmukaisesti kohti tavoitetta. Neuropsykiatrisessa valmennuksessa tavoitteen muotoileminen konkreettiseksi ja pilkkominen pieniin osiin on tärkeä osa valmennusta. Pilkkomalla tavoite löydetään askeleet, keinot ja voimavarat sen toteuttamiseen. Pienen pienet askeleet mahdollistavat onnistumisen kokemuksen ja lisäävät oman pystyvyyden kokemusta.

Etuotsalohkojen aivokuori on toiminnanohjauksen tärkein hermorakenne, jolla on monipuoliset yhteydet aivojen eri osiin. Toiminnanohjauksen säätelypiirit muodostuvat kolmelta etuaivokuoren alueelta kulkeviin hermorakenteisiin, joilla on yhteys talamukseen ja sieltä takaisin etuaivokuorelle.  Etuotsalohkojen välipinnan etuosan eli pihtipoimun etuosan säätelypiiri vastaa motivaatiosta. Alapinnan alueen piiri vastaa käytöksen kontrollista ja yläpinnan alueen piiri tiedonkäsittelyn ohjauksesta.

Pihtipoimun etuosan säätelypiirin vauriot tai rappeumat aiheuttavat aloitekyvyttömyyttä. Henkilö pystyy toisen henkilön kehottamana tekemään asioita, mutta ei saa niitä oma-aloitteisesti toteutettua. Taidot ovat olemassa, mutta tekemisen suunnitelmallinen käynnistäminen on heikentynyt. Usein luova ajattelu ja, omaehtoisen puheen niukkuus ja välinpitämätön suhtautuminen omaan tilaan ja ympäristöön liittyvät häiriöön.

Etuotsalohkon alapinnan säätelypiirin häiriössä heikkenee käyttäytymisen kontrolli sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, tunteiden hallintaa ja moraalista ja eettistä harkintaa vaativissa tilanteissa. Toiminta on lyhytjänteistä, hätäistä ja kiirehtivää. Henkilöllä esiintyy tunteisiin sidoksissa olevien ja sosiaalisesti vastuulliseen toimintaan liittyviä harkinta- ja päätöksentekokyvyn puutteita. Toiminnassa häiriö voi näkyä vaikeutena säädellä tunteiden ilmaisun voimakkuutta vaihtelevien tilanteiden mukaisesti. Tämä voi näkyä hillittömänä ärtymyksenä tai aggressiivisuutena. Vaurion yhteydessä on todettu esiintyvän empatiakyvyn puutetta, liiallista tuttavallisuutta, estottomuutta, tai vaikeutta hillitä seksuaalisia yllykkeitä. Tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn haasteet vaikeuttavat sosiaalisia suhteita. Vireystila näyttää vaikuttavan suuresti kykyyn säädellä tunnetiloja. Kuormittuneena tulee helposti ylilyöntejä.

Etuotsalohkojen yläpinnan säätelypiirin vauriot aiheuttavat tiedonkäsittelyn organisoinnin ja kontrollin heikkenemistä. Tämä ilmenee kognitiivisten toimintojen sujumattomuutena, samanlaisten virheiden toistamisena, puutteina opittavien ja mieleen palautettavien asioiden jäsentämisessä sekä taipumuksena keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Useiden asioiden joustava perättäinen tai päällekkäinen käsittely on vaikeaa. Juuttuvaa toimintaa voi esiintyä ajattelussa, puheessa tai liikkeissä. Kyky ehkäistä toiminnan kannalta tarpeettomien ärsykkeiden vaikutusta on heikentynyttä.

Myös muistin heikkeneminen on osa vaurion tuottamaa häiriötä, koska kyky jäsentää ja järjestää muistettavaa ainesta vaikeutuu ja kognitiivinen joustavuus on heikkoa. Kognitiivinen joustamattomuus voi näkyä juuttumistaipumuksena. Muistihäiriöt saattavat olla hankalia ja näyttäytyä esimerkiksi mieleen palautuvien asioiden, ajankohtien ja tapahtumapaikkojen sekoittumisena. Tällöin tapahtumista kertominen saattaa olla sepittelyä.

 

 

Toiminnanohjaus käsittää useita toiminnanohjausta toteuttavia toimintoja. Toiminnanohjaukseen kuuluu erillisiä, toisistaan riippumattomia ohjaavia toimintoja, kuten työmuistin sisällön jatkuva seuraaminen ja päivittäminen, toimintatapojen joustava vaihtaminen, ja tavoitteellista toimintaa häiritsevien toimien ehkäiseminen. Sujuva toiminnanohjaus edellyttää erilaisten ohjaavien toimintojen tavoitteiden suuntaista yhteispeliä.

Toiminnanohjauksen haasteet tulevat useimmin näkyviin epätavallisissa ja uusissa tilanteissa. Kokemukseni mukaan myös yllättävissä tilanteissa ja keskeytyksissä, jolloin pulmat saattavat näyttäytyä juuttumisena tai aggressiivisuutena. Toiminnanohjauksen häiriöt ja käyttäytymisen muutokset korostuvat sosiaalisissa tilanteissa ja ovat kriittisiä työkyvyn kannalta. Monen asian samanaikainen hallinta ja aikaansaavuus työssä heikentyvät (Jehkonen, Saunamäki, Paavola, Vilkki, 2015).

Konkreettisia keinoja tukea toiminnanohjausta ovat esimerkiksi näkyviin kirjatut tavoitteet ja osatavoitteet, suunniteltujen toimintavaiheiden kalenterointi tai työlistat, osavaiheiden organisointi ja aikatauluttaminen, ympäristön muokkaaminen tarpeeksi rauhoittavaksi ja häiriöttömäksi, tarpeellisten välineiden ennakkoasettelu ja keskeytysten välttäminen. Toiminnan tarkastaminen, riittävän ajan varaaminen, kiireen välttäminen ja tarkastuslistojen käyttäminen ovat hyödyllisisä keinoja. Tarkoin määritellyt tavoitteet ja käytännönläheiset tehtävät, joiden onnistumista henkilö pystyy itse arvioimaan ovat tehokkaita. Välitön ja suora palaute on tarpeen ennen kuin henkilö itse pystyy havainnoimaan käytöstään ja asiallisen käytöksen rajojen osoittaminen on ympäristön tärkeä tehtävä.

 

Lähde

Jehkonen, Saunamäki, Paavola, Vilkki toim. 2015. Kliininen neuropsykologia.

 

22. tammi, 2018

Motivaatio on haluamista, yrittämistä ja tavoittelemista, ja se voidaan myös mitata erillisenä toiminnasta (Salmela-Aro& Nurmi, 2017). Motivaatiota kuvataan psykologiassa ihmisen hakeutumisena erilaisiin tilanteisiin, ympäristöihin ja toimintoihin, jotka herättävät tunteita, tavoitteita, toiveita ja intohimoja. Motivaation ajatellaan sisältävän ihmisen tarpeet, päämäärät, arvot, mieltymykset ja halut. (Salmela-Aro & Nurmi, 2017.)

Perintö- ja ympäristötekijöillä on havaittu olevan vaikutusta siihen, millaisia tavoitteita yksilöt itselleen asettavat ja miten he motivoituvat. Perimä tarjoaa mahdollisuuksia, mutta se ei yksin määrää kehitystä ja käyttäytymistä. Itsemääräämisteorian mukaan ihmisen ajatellaan olevan luonnostaan aktiivinen, motivoituva ja itseään ohjaava. Ihmisen kehityksen ja psykologisen kasvun katsotaan olevan vuorovaikutuksessa sosiaalisen ympäristön kanssa ja vaikuttavan siihen, miten hän motivoituu. (Salmela-Aro& Nurmi, 2017.)

Veli-Matti Toivonen esitti NLP Coach- koulutuksessa kysymyksen, pitääkö olla tavoite vai riittääkö, että on suunta. Salminen-Aro ja Nurmi (2017) kirjoittavat motivaation ennustavan ihmisen myöhempää elämänkulkua ja esimerkiksi nuorena luotujen henkilökohtaisten tavoitteiden suuntaavan valintoja myöhemmissä elämänvaiheissa. Koen näiden ajatusten tukevan toisiaan. Toisaalta henkilökohtaisten tavoitteiden voi ajatella olevan suunta, jota ei ole tarkoin määritelty, mutta johon liittyy vahva aikomus. Aikomus vaikuttaa valintoihin, joita yksilö tekee elämänsä varrella. Tavoitteet muuttuvat ja muovautuvat sopeutumisen kautta vastaamaan mahdollisuuksia ja rajoitteita, joita elämä tarjoaa.

Itsemääräämisteorian mukaan yksilön psykologisten tarpeiden tyydyttyminen vaikuttaa motiivien sisäistymiseen. Ympäristö, joka tukee autonomiaa, antaa myönteistä palautetta tukien pystyvyyden kokemusta ja mahdollistaa valinnan vapauden sekä omaehtoisuuden, tukee motiivien sisäistymistä. (Salmela-Aro& Nurmi, 2017.)

Työskennellessäni neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavien henkilöiden kanssa törmään usein motivoitumisen haasteisiin. Monikaan heistä ei motivoidu asioista, joista neurotyypilliset henkilöt motivoituvat. Samankaltaiset asiat eivät ole merkityksellisisä tai tuota mielihyvää. Myöskään sosiaaliset paineet eivät välttämättä motivoi. Motivaatiota pyritään hakemaan ulkoisen motivaation kautta mm. palkkioilla ja joskus myös etuisuuksien menettämisen uhalla. Näen vaarana sen, että sisäistä motivaatiota ei kehity lainkaan.  On tarpeen olla tarkkana sen suhteen, ettei palkkion tarjoaminen ole automaattinen keino ratkaista motivoitumisen haasteita. Tarpeellista on myös tarkastella motivoitavan henkilön toimintaa ja tarkistaa, mikä on hänen motivaationsa lähde.

Odotusarvoteoriassa on tutkittu erityisesti oppimiseen ja opiskeluun liittyvää motivaatiota. Sen mukaan yksilöllisten valintojen ja suoriutumisen taustalla vaikuttavat omaan osaamiseen ja suoriutumiseen liittyvät uskomukset ja ennakointi sekä toimintaan ja oppimissisältöihin liitetyt arvostukset. Motivoituneimpia ovat henkilöt, jotka uskovat pärjäävänsä tehtävissä ja jotka arvostavat tehtävää. Odotusten kehittymiseen ja muuttumiseen vaikuttavat koetut haasteet ja onnistumiset oppimistilanteissa, saatu palaute ja siitä tehty tulkinta, vertailu luokkatovereihin ja luokan taso sekä muut kouluympäristössä koetut tapahtumat ja asiat. Tunteet, joita erilaiset kokemukset tuottavat, vaikuttavat yksilön käsitykseen itsestä muokaten uskomuksia, odotuksia ja arvoja. Henkilölle tärkeiden aikuisten on huomattu olevan merkityksellisiä odotusten ja arvostusten kehittymisessä. (Salmela-Aro& Nurmi, 2017.)

Merkittävä on, että käsitys omasta osaamisesta ja odotukset suoriutumisesta vaikuttavat taitojen kehitykseen riippumatta todellisista kyvyistä ja potentiaalista. Luottamus omiin kykyihin auttaa ponnisteluissa erilaisia asioita opeteltaessa ja harjoiteltaessa. Odotukset ja arvostukset muodostuvat jo varhaisessa vaiheessa melko pysyviksi. Muutosvaiheet ovat tärkeitä odotusten ja arvostusten muuttumisen suhteen. Kun koulutien alkupuolella yksilölle kehittyy myönteinen käsitys omasta osaamisesta ja taidot kehittyvät hyvin, vaikuttavat nämä myönteisesti odotuksiin ja arvostuksiin myöhemmissä vaiheissa. (Salmela-Aro& Nurmi, 2017.)

Neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavat lapset kokevat paljon kielteistä suhtautumista eri ympäristössä, jossa heidän tapansa toimia ja reagoida on usein tavallisuudesta poikkeavaa. Heille kehittyy usein kielteinen suhtautuminen mm. kouluun ja motivaatio opiskeluun saattaa olla heikkoa. Nämä lapset ja nuoret kohtaavat lähes koko kouluajan suuria haasteita ja runsaasti epäonnistumisia, jotka omalta osaltaan muokkaavat paitsi oppijaminäkuvaa, myös identiteettiä kielteisellä tavalla. Rehellisen ja myönteisen palautteen antaminen näille lapsille ja nuorille on ensiarvoisen tärkeää. Palautetta on tarpeen saada myös niistä asioista, jotka kuuluvat ikään kuin ikätason itsestään selviin taitoihin. Aikuisilla on suuri vastuu nähdä lapsi ja nuori käytöksen takana. On oleellista poimia kaikki onnistumiset ja kaikki myönteinen näkyviin ja liittää ne heidän ominaisuuksiinsa. Nämä kokemukset seuraavat nepsy- lapsia ja ohjaavat heidän myöhempiä valintojaan.

Oppimistilanteissa motivaatioon ja toimintaan vaikuttavat ympäristö ja sen ilmapiiri, oppijan tunteet, vireystila ja yksilölliset ominaisuudet. Oppimistilanteet voidaan nähdä selviytymistilanteina, jossa oppijan psyykkinen hyvinvointi joutuu koetukselle. Jokainen oppija tulkitsee ja kokee tilanteet omalla yksilöllisellä tavallaan. Toimintaa ohjaavat oppijan tavoitteet, kokemus ja tulkinta tilanteesta, sekä kokemus omista kyvyistä. Kontrollin vähentämisellä ja vapauden antamisella voidaan vaikuttaa psykologiseen autonomian kokemukseen ja vapaaehtoiseen sitoutumiseen. Lisäämällä miellyttäviä tehtäviä tekeminen on itsessään palkitsevaa ja mielenkiintoista ja sitoutuminen on helppoa.  (Salmela-Aro& Nurmi, 2017.)

Kyvykkyyden kokemukseen vaikuttaa se, vastaavatko tehtävät henkilön vahvuuksia ja ovatko ne sopivan haastavia. Tehtävien määrän tulee olla hallittavissa ja henkilön tulee saada kokea edistyvänsä. Hallinnan tunnetta lisäävät asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen ja rajaaminen sekä suurempien kokonaisuuksien pilkkominen pienempiin. Nepsy-lasten ja – nuorten kohdalla ympäristön kuormittavuus runsaiden aistiärsykkeiden ja sosiaalisten vaatimusten vuoksi on mittavaa. Nämä lapset ja nuoret uupuvat ja kokevat tilanteet neurotyypillisiä voimakkaammin.

Perusta motivaatiolle luodaan jo varhain. Millaista palautetta annamme lapsille- varsinkin niille, joiden käytös ei vastaa ympäristön odotuksia? Millaisia vaatimuksia asetamme niille lapsille, joilla on neuropsykiatrisia ominaispiirteitä? Millaista tukea tarjoamme? Miten huomioimme heidän tapansa reagoida ympäristöön? Miten osoitamme uskovamme heidän kykyihinsä? 

LÄHDE Salmela-Aro K., Nurmi J-E. (toim.). Mikä meitä liikuttaa. Motivaatiopsykologian perusteet.2017